Herkullinen omena murupiirakka ei vaadi kikkailuja. Tämä herkku syntyy perusaineksista, ja on aivan mielettömän mehevä piirakka. Resepti perustuu anopilta saatuun omenapiirakkareseptiin, jonka veganisoin jättämällä munat pois ja korvaamalla kermaviilin maidottomalla jogurtilla. Piirakan mehevyys perustuu ihanaan murupäällysteeseen.
Omena murupiirakka vegaanisena
Vaikka tämä piirakka on vegaaninen, se ei maistu lainkaan vegaaniselta 🙂 Useimmat leivonnaiset eivät vaadi maitotuotteita eivätkä kananmunia onnistuakseen.
Tämän piirakan alkuperäisessä reseptissä on 2 kananmunaa ja lisäksi kermaviiliä. Sain molemmat helposti korvattua maidottomalla jogurtilla. Vegaanisesta versiosta ei toki tule ihan samanlaista kuin alkuperäisestä, mutta reseptin idea silti säilyy. Molemmat versiot ovat maukkaita.
Muutin reseptiä myös siten, että pellillisen sijaan puolitin taikinan ja tein herkun piirakkavuokaan.
Tämän piirakan jujuna on se, että päällimmäinen murukerros paistuu uunissa ihanan rapsakaksi, ja piirakkapohja pysyy ihanan mehevänä. Omenat tietenkin tuovat piirakkaan maun lisäksi kosteutta.
Tämä sama resepti voisi toimia hyvin myös muilla hedelmillä tai marjoilla! Tässä versioita, joita aion testata:
- Mansikka murupiirakka
- Vadelma murupiirakka
- Mustikka murupiirakka (vaihtaisin kanelin kardemummaksi)
- Aprikoosi tai nektariini murupiirakka
- Luumu murupiirakka
- Päärynä murupiirakka
Omena murupiirakka ohje
Tein piirakan 26 cm piirakkavuokaan.
- vegaanista ”voita” vuoan voiteluun
- 3-5 omenaa, omenoiden koosta riippuen. Käytin 4 pientä omenaa.
- 115 grammaa vegaanista ”voita” esim. Naturli
- 260 grammaa jauhoja
- 100 grammaa sokeria
- 100 grammaa fariinisokeria
- 2 tl leivinjauhetta
- 1/2 tl ruokasoodaa
- 2 tl Ceylonin kanelia
- 1/4 tl suolaa
- 125 grammaa maidotonta jogurttia. Suosittelen joko Alpron maustamatonta tai Yosa vaniljaa.
- 3 rkl sulatettua voita
- Lämmitä uuni 200 asteeseen. Voitele piirakkavuoka.
- Viipaloi omenat ohuiksi siivuiksi.
- Sulata voi ja anna jäähtyä.
- Sekoita yhteen kuivat aineet: jauhot, sokerit, leivinjauhe, ruokasooda, kaneli ja suola.
- Sekoita sula jäähtynyt voi kuivien ainesten joukkoon.
- Ota sivuun 1/3 murutaikinasta.
- Jäljelle jäävään osaan (2/3) lisää maidoton jogurtti ja sekoita taikinaksi.
- Levitä taikina vuokaan.
- Asettele omenasiivut päälle.
- Sekoita 1/3 murutaikinan joukkoon sulatettu voi ja ripottele muru tasaisesti omenoiden päälle.
- Paista uunissa 25-30 minuuttia tai kunnes piirakka on kypsä ja tuntuu kiinteältä. Voit tehdä tikkutestin. Jos tikkuun jää muutama kiinteä muru, se ei haittaa.
- Anna piirakan jäähtyä hieman ennen tarjoilua. Tarjoile piirakka sellaisenaan tai Kauravaniljakastikkeen tai vegaanisen vaniljajäätelön kanssa.
Täältä löydät lisää herkullisia omenareseptejä:
Karamelli omenapiirakka smoothie
Uunidonitsit karamelli omena kuorrutteella
Kuppikakut Biscoff-kuorrutteella
ps Myberryforest blogia voi seurata myös Pinterestissä!
Vastaa