Kaupallinen yhteistyö Kaslink AITO. Makaroni-kurpitsapata on helppo kasvis pataruoka, joka valmistuu noin 30 minuutissa. Padasta saa täyteläisen lorauttamalla joukkoon AITO Kauraruokaa.
Pataruoka on maukasta kasvisruokaa
Parasta pataruoissa on se, että niistä riittää isollekin porukalle. Meidän viisihenkinen perhe syö tästä pari kertaa, tosin lapset ottavat melko pieniä annoksia.
Pataruoat maistuvat jopa paremmalta seuraavana päivänä. Pataruoat ovat myös tosi käteviä hävikinestoruokia: pataan voi pilkkoa mitä tahansa hieman nahistuneita kasviksia tai käyttää tofupaketin loput tms.
Kaikki kasvisruoat eivät ole lasten mieleen, mutta useimmiten kasvis pataruoka kelpaa – varsinkin, jos joukossa on pastaa!
Kasvis pataruoka ja pasta sopivat yhteen!
Meillä syödään todella usein pastaa, vähintään kaksi kertaa viikossa. Pastaruokien kautta olen saanut lapset tykkäämään vegaanisesta ruoasta. En kikkaile kovin paljon mausteilla tai raaka-aineilla, koska lapseni eivät ainakaan vielä arvosta erikoisia kokeilujani 🙂
Tällä hetkellä menen lasten ehdolla, joten helppoja pastareseptejä löytyy blogista jonkin verran eikä loppua näy (3-vuotias tyttöni on suurin pastafani).
Mikäli olet aloittamassa kasvisruokakokeiluja tai etsit ruokia krantuille, suosittelen aloittamaan testailut pastaruoista! Tämä makaroni-kurpitsapata sopii erinomaisesti syksyyn, ja tässä muutama muu lasten suosikki blogista:
Pestopasta kantarelleilla (tästä voi jättää sienet pois, jos ne eivät maistu)
Kauraruoka tekee kasvisruoasta täyteläistä
Joskus pitää kikkailla tutun tuntuisilla raaka-aineilla, jotta vegeruoka maistuu. Yllä listattuja pastaruokia yhdistää kermaisuus.
Onneksi tähän on olemassa arjen nopea ratkaisu: maidoton ja gluteeniton AITO Kauraruoka. Käytämme eniten maustamatonta, paahdettua sipulia ja juustonmakuista, ja omaan ruokaan käytän myös Kauraruoka pippuria, joka antaa kivasti potkua annokseen. Kauraruoassa on miellyttävä mieto makea maku, ja se sopii mihin tahansa ruokiin, varsinkin tomaattipohjaisiin.
Kauraruokaan liittyy yksi kikka. En aina lisää sitä ruokaan valmistusvaiheessa, vaan vasta sitten, kun ruoka on lautasella. Sekoittamalla Kauraruokaa kuuman ruoan sekaan ruoka viilenee syöntikelpoiseksi. Lapset voivat sitten heti lusikoida pataruokaa suuhunsa, kun se ei ole polttavan kuumaa.
Jos lapset vierastavat kasvisten suutuntumaa, niitä kannattaa raastaa tai pilkkoa hyvin pieniksi ruokaan. Tässä kurpitsapadassa jätin kurpitsapalat melko suuriksi, mutta poikani ei tykännytkään niistä. Olin oikeasti aika pettynyt, sillä ne ovat aivan täydellisen makuisia (kuin perunan ja porkkanan yhdistelmä)!
Nielin pienen pettymykseni ja keksin taas yhden helpon kikan: muussasin kurpitsapalat yhteen maustamattoman Kauraruoan kanssa ja ruoka maistui taas. Tällaisina hetkinä tulee ihan voittajafiilis!
Tänään on muuten Maailman Pastapäivä. 25.10. on tosi hyvä päivä juhlia pastaa, mutta eiköhän sitä voisi juhlia vaikkapa joka päivä ♥
Makaroni-kurpitsapata
Ingredients
- n.200 g tofua esim.savutofua tai muuta maustettua tofua
- n.400 g kurpitsaa esim.hokkaido
- n.10 g pala inkivääriä
- 3-4 valkosipulinkynttä
- 1 rkl öljyä paistamiseen
- 2 rkl tomaattipyrettä
- 3 tl curryjauhetta
- 2 tl sipulijauhetta
- 1 tl paprikajauhetta
- 1 tl sokeria
- 1000 g / 2 tölkkiä tomaattimurskaa
- 1 litra kasvislientä kuumaa vettä, johon sekoitettu kasvisliemikuutio tai kasvisliemijauhetta
- 300 g kuivaa makaronia
- 2,5 dl Kaslink AITO Kauraruoka maustamaton Tähän sopisi myös paahdettu sipuli
- Tarjoiluun: tuoreita yrttejä
- Suolaa ja pippuria maun mukaan Jos kasvisliemikuutio ei ole kovin mausteinen, voit joutua lisäämään padan joukkoon suolaa ja halutessasi myös pippuria 🙂
Instructions
- Pilko tofu muutamaan palaan ja kuivata palat. Murustele tofu pieniksi suupaloiksi tai muruiksi.
- Pilko kurpitsa suupaloiksi. Jos käytät hokkaidokurpitsaa, sitä ei tarvitse kuoria.
- Raasta inkivääri ja pilko valkosipuli.
- Kuullota inkivääriä ja valkosipulia öljyssä.
- Lisää tomaattipyre ja mausteet. Lämmitä mausteseosta noin minuutin ajan.
- Sekoita joukkoon murusteltu tofu ja kurpitsan palat.
- Kaada sekaan nesteet, sekoita ja anna hautua kannen alla n.10-15 minuuttia tai kunnes kurpitsa on lähes kypsää.
- Lisää lopuksi joukkoon makaronit ja keitä makaronit kypsäksi pakkauksessa olevan keittoajan.
- Voit kaataa padan joukkoon Kauraruokapurkin tai lorauttaa kulhoon laitetun annoksen päälle Kauraruokaa.
- Koristele annos tuoreilla yrteillä. Nauti lämmittävästä syysruoasta!
Notes
Vastaa