KURKUMALATTE JA 2022 KOHOKOHTIA

Kurkumalatte on kuulunut aamun rutiineihini vasta reilun kuukauden verran, mutta tiedän jo nyt, etten luovu tavasta. Olen aina ollut vahvasti kahvi-ihminen. Aamukahvin pitää olla tummaa, pähkinäistä tai jopa suklaista, ja se nautitaan täyteläisen kasvipohjaisen maidon kera. Joulukuun alussa jouduin muuttamaan ruoka- ja juomatottumuksiani uuden vaivan vuoksi. Tämä ikävä vaiva – refluksi/närästys – ei todellakaan kuulu viime vuoden kohokohtiin, vaikka se toikin elämääni ihanan kurkumalatten. Vuoden 2022 kohokohdat liittyvät lähes kaikki siihen, miten pala palalta kokosin itseni ehjäksi muutamien vaikeiden vuosien jälkeen. Löysin itsestäni puolia, jotka olin unohtanut, joita olin todella kaivannut. Elämääni saapui myös slow flow.

Tässä ensin kurkumalatte

Näin valmistan latten joka aamu:

• noin 2 dl kiehuvaa vettä
• 1 tl kurkumajauhetta
• 1/4 tl Ceylonin kanelia
• 1/4 tl jauhettua kardemummaa
• pikkutilkka hunajaa
• noin 0,5 dl kookosmaitoa (tähän käy mikä tahansa täyteläinen kasvipohjainen maitojuoma, mutta kannattaa tarkistaa juoman makeus – välttämättä hunajaa ei tarvita lainkaan)

Sekoitan pienellä vispilällä veteen kaikki jauheet ja hunajan. Lorautan joukkoon kookosmaidon ja sekoitan vielä sileäksi. Suosittelen nauttimaan juoman heti lämpimänä.

Vuoden ensimmäinen päivä alkoi näin

Vuoden ensimmäisenä päivänä kaadoin jättimukillisen täydellistä kahvia lattialle. Olihan se pakko ikuistaa.
Osasin nauraa tapahtuneelle, sillä onneksi tippaakaan ei roiskunut lähellä olevan tietokoneen päälle. Kahvilätäkön siivoamisen jälkeen aloin vimmatusti googlata, minkälaiseksi enteeksi tulevasta vuodesta sattumuksen voisi tulkita. Olen siis juuri sitä tyyppiä, että tällainen nyt vain pitää tarkistaa.

En suostunut uskomaan muuta kuin tätä: In Egypt, it is believed that spilling coffee is good luck. Lähde: Coffeeandtarot

Näin jälkikäteen ajateltuna kyllä se vuosi juuri sitä toikin, tosin todella kivikkoisen alkukevään jälkeen.

Vuoden 2022 kohokohtia

Olen myös sitä tyyppiä, joka tekee paljon kaikkea – liikaa – ja sitten uupuu totaalisesti eikä tee mitään (koska ei pysty). Tämä sama kaava on toistunut jo vuosia, ellei jopa vuosikymmeniä. Osa näistä kuormittavista tekemisistä liittyy koti/perheasioihin tai töihin, osa liittyy omiin harrastuksiin, opiskeluun, tai muihin kiinnostuksen kohteisiin, joihin käytän aikaani. Viime vuoden alkupuolella oli ”liikaa kaikkea kerralla” – sekä hyvää että huonoa, eikä kroppa ja mieli enää jaksanut pysyä perässä. Burn out toi mukanaan totaalisen väsymyksen, ahdistuneisuuden, valonpilkahdusten sammumisen. Toisaalta se toi myös pakottavan syyn pysähtyä.

Tanssi- ja liikeateljee ja Ekspressiivisen taideterapian opinnot

Aloitin vuonna 2021 Ekspressiivisen taideterapian opiskelun Inartes Instituutissa. Opintoihin kuuluu pakollisena kaksi ateljeeta: kuvataideateljee- sekä tanssi- ja liikeateljeeopinnot. Tanssi- ja liikeateljee tuli täydelliseen aikaan hoivaamaan uupunutta kehoa ja mieltäni.

Tanssi- ja liikeateljeessa tärkeintä minulle ei ollutkaan tanssi ja liike, vaan lupa pysähtyä. Lupa hiljentää mieli ja oppia kuuntelemaan kehon viestejä. Annoin kehon puhua. Kun liikuimme ateljeessa meritähden lailla, annoimme kaikille raajoille yhtäläisen painoarvon. Kädet, jalat, häntäluun seutu, pää – kaikki raajat kantoivat samaa alkukantaista voimaa. Mieli ei ohjannut liikettä, vaan liike lähti kehosta. Tuntui hyvältä päästää irti. Itse asiassa tuntui siltä, kuin keho ja mieli olisivat pelanneet yhteen ensimmäistä kertaa pitkään aikaan – jopa vuosikymmeniin.

Luontoyhteyden vahvistuminen

Ateljeen ja taideterapiaopintojen aikana liikuimme ja pysähdyimme paljon myös luonnossa. Opin olemaan luonnossa täysin auki – kaikki aistit kirkkaina. Opin olemaan välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat, kun ryömin lumessa, tanssahtelen kallioilla, huojun tuulessa puiden lailla. Tai kun juttelen ja laulan ääneen ympäröivälle luonnolle. Olin tällainen villi ja vapaa luonnonlapsi jo alle kouluikäisenä, mutta nopeasti tukahdutin tämän puolen itsessäni, koska se ei enää sopinut arkeeni koululaisena. Olen todella kiitollinen siitä, että sain kuitenkin usein viikonloppusin kosketuksen luontoon perheeni kanssa tehdyillä pitkillä metsäretkillä. Eli kokonaan ei luontoyhteys ole koskaan kadonnut, mutta viime vuonna se nousi aivan uudelle tasolle. Tulin täysin osaksi luontoa.

Kevään retriitti Saksaan

Lähimetsät tarjosivat parasta ilmaista terapiaa, mutta se ei riittänyt. Keväällä uupumus alkoi olla jo niin syvää, etten tiennyt, mitä teen. Tuntui siltä, että tarvitsisin paikan, jossa saan olla täysin rauhassa. Rakas siskoni tarjosi apua, ja vietin upean pitkän retriittiviikonlopun Etelä-Saksassa. Emme jääneet siskon perheen kotiin Müncheniin, vaan matkasimme vuorille. Ah, vuoret! Niitä on joskus todella ikävä täällä Etelä-Suomessa.

Retriitin aikana koimme saunaterapiaa, pyhän lähteen veden terapeuttisen vaikutuksen, upeaa puhdasta vuoristoilmaa, hikisen vaelluksen vuorille Itävallan puolelle, piiiiitkiä terapeuttisia keskusteluja (olemme molemmat varsinaisia keittiöpsykologeja, ja se on ihan huippua!). Teimme myös ”Kneipping” vesiterapiaa jääkylmässä vedessä. Tähän penkille palaan ajatuksissani usein, kun kaipaan valoa elämääni. Unescon sivuilta voit lukea lisää Kneipp -terapiasta.

Kotimaan matkailu

Kesällä otimme ilon irti kotimaan matkailusta. Suhtauduin kaikkiin tekemiimme reissuihin, pieniinkin retkiin, täydellisenä seikkailuna. Ekspressiivisen taideterapian opinnot yhdessä omien oivallusten kanssa antoivat viime vuonna minulle takaisin lapsenomaisen ihmetyksen, leikin ja villin riemun. Suomi näyttäytyi niin uskomattoman kauniina näiden uusien lasien läpi katsottuna. Tosin lapset eivät aina olleet niin fiiliksissä, kun innostuksissani kuin pikkulapsi hyppelehdin paikasta toiseen ja olin ihastuksissani kaikesta. Välillä oli niin kaunista, että itketti ja nauratti samaan aikaan.

Halusin muuttaa joka ikiselle paikkakunnalle, jossa piipahdimme: Inkoo, Karjaa, Tammisaari, Hanko, Kuusankoski, Tampere (Tampere on muuten synnyinkaupunkini!). Olenko ainoa, joka ihastuu täysillä kaikkiin idyllisiin kaupunkeihin/kaupunginosiin/kyliin? Ja alkaa kotimatkalla hakea Etuovesta tai Oikotieltä taloja? Ja sitten kun pääsen kotiin, muistankin, miten ihanaa on asua juuri tällä omalla tutulla paikkakunnalla.

Kodin ja arjen arvostaminen

Viime vuonna jokin loksahti paikoilleen. Sen lisäksi, että lapsenomainen hullaantuminen ilmaantui osaksi tunnepalettiani, hiipi mukaan myös entistä vahvemmin kiitollisuus. Vaikka meillä arki usein on aikamoista hulinaa ja meteliä, aloin löytää kesän ja syksyn aikana perusarjesta valonpilkahduksia. Pyykin ripustaminen narulle kuivumaan, lasten hampaiden pesut, iltapalan laittaminen – olin täysin läsnä näissä pienissä hetkissä, en tuntenut ajan kulua. Kai tämä kuului osana uupumuksesta toipumiseen. Osasin vihdoin pysähtyä myös kotona, to do -listojen kummitellessa, arkiaskareiden keskellä. Totesin myös entistä useammin, että hei, nyt pidän breikin, enkä tee yhtään mitään. Olen ja hengitän.

Meidän koti ei todellakaan ole ”Instagram perfect” vanha puutalo, vaikka sellaisesta joskus haaveilin. Meillä on ihan toimiva peruskoti, jonne voin tehdä oman leponurkkani. Tässä nurkkauksessa vain olen ja hengitän ja tuijotan tätä maisemaa. Tämä maisema on luksusta, ja arvostan sitä suuresti.

Ensimmäinen työhuone

Nurkkaus, josta tuijotan tätä maisemaa on entinen ruokailutilamme, vanha työhuonestudioni, josta olen syksyllä muokannut toimisto/lounge -tilan. Vanha työtilani alkoi käydä ahdistavan ahtaaksi. Alkuvuoden uupumisen taustalla lienee myös arjen kaaos ja rauhattomuus, jonka kohtasin päivittäin avoimessa työtilassani. Syksyllä raivasin kaaoksen ja järjestin rekvisiitat, kamerat ja muut tarvikkeet uuteen työhuoneeseeni. Työhuone on suuri taloudellinen investointi, mutta koen, että sen arvoa ei voi mitata rahassa. Sain vihdoin rauhallisen tilan, jossa voin tehdä töitä keskeytyksettä, ja jossa voin hengähtää hetkisen arjen keskellä.

Hengähdyshetket osaksi elämää – Slow Living

Viime vuonna opin vihdoin kantapään kautta, mitä slow living tarkoittaa. Slow living -trendi on jyllännyt somessa ja YouTubessa jo useamman vuoden, ja itse asiassa sen juuret ovat 1980 -luvulla Carlo Petrinin starttaamassa Slow Food -liikkeessä. Slow living -trendistä on tullut äärimmäisen kaupallinen. Itsekin jumituin muutama vuosi sitten – hieman kateudesta vihreänä -ihastelemaan Slow Food -hengessä luotuja YouTube-videoita, joiden miljöö on kuin sadusta. Vanhoja upeita puutaloja, maalaistaloja, jopa vanhoja linnoja, joita kunnostetaan täydellisiksi puitteiksi elämäntapaa varten. Rustiikkisia suuria keittiöitä, omia kanoja, kauniita pellavamekkoja, suuri maapläntti, jossa viljellä luomukasviksia.
Mistä oikeastaan olin kateellinen? En ole varsinaisesti pellavamekkotyyppiä. Olen allerginen kananmunille. Enkä oikeasti edes jaksaisi hoitaa suurta maalaistaloa tai edes pienen pientä mökkiä. Idyllisellä mökilläkin täytyy tehdä hurjan paljon töitä, joten mitä hidastamista se olisi? Olin siis oikeastaan kateellinen jostakin aivan muista kuin kauniista vanhoista puitteista, tavaroista ja miljööstä. Olin kateellinen siitä, etten osannut hidastaa omassa elämässäni, näissä puitteissa ja miljöössä, jossa elelen.

Valitettavasti mitään nopeaa vinkkiä elämän hidastamiseen minulla ei ole, sillä koko viime vuoteni on ollut hidastamisen harjoittelua. Kaikki lähti liikkeelle hidastamisen tarpeen tunnistamisesta (no, burn out oli aika selvä merkki), pysähtymisestä kehon tai luonnon äärelle kaikki aistit auki. Hidastamista auttoi lapsenomainen ote elämään, jossa hetkessä eläminen ei tunnu pakotetulta mindfulness -harjoitukselta, vaan aidolta hyvältä tuntuvalta pysähtymiseltä. Aloin huomata hetkiä, jolloin aika pysähtyy, tai sen kulumista ei tunne lainkaan. Nämä olivat eräänlaisia flow-tiloja, jotka syntyvät melko spontaanisti, vailla suurta ponnistelua, vailla mitään erikoisia välineitä.

Löysin siis oman hyvää tekevän slow flown, ja se taitaa olla vuoden 2022 kaikkein tärkein kohokohta.

♥ Tiina

ps. Jos kurkumalatte maistuu aamulla, suosittelen keittämään sen kaveriksi tämän ihanan pehmeän ja ravitsevan kvinoapuuron. Viikonlopun hitaisiin aamuihin sopivat myös nämä proteiinipitoiset suklaaletut.